- töihin
- lenkille
- kahville
- nukkumaan
- viikonloppuisin jopa ihmisten ilmoille
Yritän kääntää tätä toisin päin - ehkä minun elämä on aina ollut ja on niin hektistä sekä täynnä pirun siistejä juttuja, että tällainen 'tavallinen elämä' tai itseasiassa 'pysähtyminen hetkeksi' tuntuu minusta tosi oudolta. Esimerkiksi, oon istunut niin kauan kahvilla ihan huippu ihmisten kanssa etten ole kerennyt ottamaan päivän asukuvaa. Tai annoin satatuhatta ja enemmän itsestäni töissä, enkä jaksanut pysähtyä ottamaan kuvaa hienosta ruoka-annoksesta tai sateenkaaresta paperitehtaiden päällä.
Okei, pakko on myöntää, että sain pari viikkoa takaperin sen verran uudet rutiinit, että sekin on vetäny pöntön tyhjäksi ja unentarpeen tappiin asti. Ehkä sekin kertoo jotain kuinka polla on tyhjänä, koska minä unohdin hakea ginan paketin postista. SIIS MINÄ!?!? Joten, täten minä Elisa lupaan teille ihmiset, kun jään kesälomalle piakkoin, otan kuvia niin maan räjäyttävimmistä asioista ja aion leikkiä lahnaa rannalla sekä nauttia rutiinittomasta ja kiireettömästä elämästä. Amen.
Sen verran sujuvaa sontaa olen yläpuolella kirjotellut, että nyt asiaan. Ginan paketissa minua odottaa seuraavaa:
Lovisa leggins |
Nämä härskit leoleggarit oli pakko saada ihan vain sen takia, että voin yksin leikkiä kotona -80-luvun permishevaria lakkapullo kourassa. Niin siistit!
Näitä legginsejä ei valitettavasti ole Kouvolan myymälässä, mutta nettikaupasta voit ne tilata.
Bojan sandals |
Mickan shorts |
Nyt pidetään peukut pystyssä, että kaikki on sopivia. Nyt lähden ottamaan unta kuuppaan, jotta jaksan huristella maantielaivallani moikkaan Lahden tyttöjä.
ps. Jos haluatte, että me kirjoitetaan jostakin tietystä asiasta niin saa sanoa! :)
xoxo - Elisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti