Työmaalla minut myös usein tunnistetaan em. työtehtävistä. Minut tunnistaa myös vitivalkoisesta tukasta, maihareista ja oudoista murteen rippeistä. Tyylini on omastakin mielestä outo sekamelska. Yleensä tyylini muotoutuu aamuisen fiiliksen mukaan, mutta joka päivä päältäni löytyy jotain rokahtavaa. Työtytöt ovat sanoneet, että minua kuvastaa parhaiten timanttipääkallo, ja omastakin mielestä timanttipääkallo kuvastaa tyyliäni enemmän kuin miljardi muuta adjektiivia.
Tärkeintä tämänhetkisessä elämässäni on poikaystäväni, koirani, työni sekä ystäväni. Harrastukseni pyörivät pitkälti tollerivauvani Röllin ympärillä, mutta vuoden alussa löysin myös uuden ajantappotavan: sulkapallon.
Tulevaisuudessa haluaisin ja haluan edelleenkin työskennellä samaisen konsernin alla, mutta vastuullisemmissa tehtävissä. Muotiala kiinnostaa, ja kun kerta jalan on saanut oven väliin niin tästähän se on paras ponnistaa!
Paheiden listan pituus riippuu varmasti siitä, mitkä kukanenkin luettelee paheiksi. Kaikkien viattomien mielien säätämiseksi en kerro kaikkea, mutta yksi suurimmista paheistani on ostaa LIIKAA vaatteita sekä kaikkea muuta turhanpäiväistä ja piilotella niitä erilaisilla jipoilla.
Eniten maailmassa inhoan käärmeitä, pimeää, yksinäisyyttä ja tyhmiä kysymyksiä. Rakastan kahvia (MUSTANA) sekä kaikkia pieniä asioita, joista saa sekopäisen ihanaa energiaa: uusi kynsilakka, inside-vitsit, uusi mekko. Minulla on viha-rakkaussuhde myös hiustenlaittoon - sitä ilman en voi elää.
Inspiraationlähteet tyylilleni tulee pääasiassa The Soundsin laulajan Majan sekä Marilynin tyylistä sekoitettuna Rihanna yltiösiisteihin hiusjuttuihin. Sekoitan myös paljon kasari- ja ysärijuttuja fiftariajan naisellisuuteen.
löytyy googlesta |
hih, munki hiukset ja poski päässy tänne teijän blogiin ;) ja pakko kehua, tää teijän blogi on tosi hyvä!!
VastaaPoistakiitti Anniina! Kerros sun kavereillekki tästä ;)
VastaaPoista